tuomanen.net

Musiikki Suomesta ja muusta maailmasta

Belle & Sebastian

April 20th, 2015 by Nyasia Schroeder

Belle & Sebastian on vuonna 1996 Skotlannin Glasgow’ssa perustettu indiepoppia ja rockia soittava yhtye. Duoon viittaavasta nimestään huolimatta yhtyeessä on ollut parhaimmillaan peräti seitsemän jäsentä. 2000 -luvulle tultaessa yhtye alkoi saavuttaa jo pienimuotoista maailmanlaajuistakin mainetta ja tunnettuutta. Belle & Sebastianin musiikkia alettiin tuohon aikaan kuulla myös tv-sarjoissa ja elokuvissa. 2000 -luvun alkuvuosina Belle & Sebastianin kokoonpanossa tapahtui useita muutoksia kun esimerkiksi toinen yhteen perustajajäsenistä lähti soolouralle. Myös levymerkki vaihtui Jeepsteristä bändin tehtyä neljän levyn sopimuksen Rough Trade Recordsin kanssa.Yhtyeen viehätyksen sanotaan piilevän sen tietyssä tavallisuudessa ja helposti lähestyttävyydessä sekä tutun ja turvallisen oloisissa kauniissa melodioissa. Yhtyeen sanoituksissa löydetään mieli ja merkitys jokapäiväisen elämän pienistä ja vähäeleisistä mutta vaikuttavista vivahteista.Ajanjaksolla 2005-2010 vuosina yhtye julkaisi yhden menestyneimmistä albumeistaan, nimeltään ”The Life Pursuit”. Belle & Sebastianin uran merkkipaaluja oli myös yhtyeen esiintyminen Los Angelesin filharmoonikkojen kanssa Hollywood Bowlilla 18 000 -päisen yleisön edessä vuonna 2006.Uransa aikana yhtye on ehtinyt tehdä yhteensä 11 albumia, kaksi live -levyä ja yhdeksän studioalbumia, joista viimeisin on vuodelta 2015. Parhaimmillaan yhtyeen levyt ovat nousseet Iso-Britannian listoilla top 10 myydyimmän albumin joukkoon. Belle & Sebastian sai myös vuonna 2014 NME (New Music Express) -palkinnon merkittävistä kontribuutioistaan musiikkiteollisuuden alalle. Yhtyeessä on tällä hetkellä kuusi jäsentä ja sillä on levytyssopimukset kahden eri indie-levy-yhtiön kanssa Iso-Britanniassa ja USA:ssa.