tuomanen.net

Musiikki Suomesta ja muusta maailmasta

Emancipator

May 3rd, 2015 by Nyasia Schroeder

Douglas Appling, taiteilijanimeltään paremmin tunnettu Emancipator, on yhdysvaltalainen elektronisen musiikin tuottaja ja säveltäjä. Appling syntyi vuonna 1987 ja hänen ensimmäinen albuminsa, Soon It Will Be Cold Enough, julkaistiin vuonna 2006. Vaikka albumi ehtikin olemaan kauan esillä, Appling pääsi esiintymään ensimmäistä kertaa livenä vasta vuonna 2009. Ensimmäinen esiintyminen Bonobon kanssa sekä kiertue Japaniin herättivät laajaa kiinnostusta esiintyjää kohtaan, minkä seurauksena Emancipatorin kannattajakunta pääsi kasvamaan niin ulkomailla kuin myös Yhdysvalloissa. Appling piti levytuotannosta taukoa ensialbuminsa jälkeen, mutta keikkailun ja suosion myötä hän ryhtyi tuottamaan musiikkia tiheämmällä tahdilla.Emancipatorin musiikkia voisi kuvailla erittäin voimakastunteiseksi ambientiksi, johon on yhdistetty hip hopista tuttuja rytmejä. Emancipator luokitellaankin yleisemmin trip hopiksi. Tuotannosta voi kuulla myös vaikutteita downtemposta sekä ambient-musiikista. Tähän asti Emancipator on julkaissut yhteensä neljä albumia; ensialbuminsa jälkeen mies piti muutaman vuoden tauon ennen 2010 julkaistua albumiaan nimeltä Safe in the Steep Cliffs. Seuraavana vuonna Emancipator julkaisi Remixes-albumin, joka yhdisteli edellisten albumien kappaleita uudenlaisiin miksauksiin ja ääniefekteihin. Remixes poikkesi huomattavasti Emancipatorin aiemmasta tuotannosta vauhdikkaammalla ja jopa äänekkäämmällä teemallaan, joka ei miellyttänyt kaikkia artistin faneja. Appling palasi kuitenkin juurilleen neljännellä ja toistaiseksi viimeisellä albumillaan nimeltä Dusk to Dawn, joka julkaistiin vuoden 2013 alussa.