tuomanen.net

Musiikki Suomesta ja muusta maailmasta

Motörhead – hevimusiikin legenda

December 21st, 2016 by Nyasia Schroeder

Motörhead on yksi pisimpään toimineista bändeistä, sillä se perustettiin jo vuonna 1975 ja se toimi aina etumiehensä, basisti, laulaja ja biisintekijä Lemmyn kuolemaan saakka vuoden 2015 lopussa. Nämä 30 vuotta pitävät sisällään legendaarisia albumeja ja konsertteja.

Ian Fraser ”Lemmy” Kilmister

Motörheadista ei voida puhua ilman Lemmyä, joka perusti bändin kesäkuussa 1975 ja oli sen ainut jäsen, joka pysyi mukana bändin kokoonpanossa kaikki 30 vuotta. Vaikka bändi usein lasketaan brittiläiseen hevimetallin uuteen aaltoon, se liitti hevimetalliin mukaan punk rockia, joka taas muotoutui speed ja thrash metalliksi.Lemmy itse samaistui enemmän punk rock-skeneen kuin hevimetalliin, mutta sanoi aina kysyttäessä bändin musiikkityylin edustavan rock n’ rollia, ei mitään muuta. Musiikkimaailma menetti tämän musiikin pioneerin Motörheadin hajottua Lemmyn menehtyessä syöpään joulukuussa 2015.

Ace of Spades

Bändin biisien aihepiireinä olivat monen muun hevibändin tapaan sota, huumausaineiden liikakäyttö, hyvän ja pahan taistelu sekä ennen kaikkea uhkapelaaminen. Bändi julkaisi Ace of Spades-nimisen albumin ja samannimisen singlen vuonna 1980 ja se toi bändille kultalevyn. Ace of Spades-biisi kertoo selkein sanoin uhkapelaamisesta ja sen koukuttavuudesta.

Motörhead-slottipeli

Bändin mukaan on myös nimetty peli, sillä NetEntertainmentilta tulee Motörhead-slottipeli, joka on kolmas pelistudion Rock-sarjan slottipeleistä. Siihen kuuluvat tämän ohella Guns N’ Roses ja Jimi Hendrix-slottipelit. Motörhead on viihdyttävä peli, jota voi kokeilla ilmaiseksi nettikasinoilla, jotka tarjoavat ilmaista pelirahaa ilman talletusta.Motörhead on viiden kiekon ja 76 maksulinjan slottipeli, joka ulkonäöltään eroaa muista slottipeleistä. Nimittäin kaksi ensimmäistä kiekkoa ovat kolmen rivin korkuiset, kaksi seuraavaa neljän rivin korkuiset ja viimeinen kiekko viiden rivin korkuinen. Pelissä on taustamusiikkina Motörheadin biisejä, joten peliä voi pelata bändien hittien raikuessa tai sitten valita melkein hiljaisen tilan, jossa ainoina ääninä ovat kiekkojen kolahtelut ja pelin naksahtelut.Pelistä löytyy kolme bonusominaisuutta, Mystery Reel, Free Spins ja Bomber. Näistä jokainen voi moninkertaistaa voittosi mysteerisymbolien, wildien ja kiekoilla räjähtelevien pommien avustuksella.